Lauantaiaamupäivällä lähdimme viikonloppumaastoon Annen ja Noran kanssa, ratsunani tietenkin Vake. Koska seuraavana päivänä oli tulossa kisat, oli suunnitelmana kohtuullisen rauhallinen ja voimia säästelevä maasto.
Aloitimme lenkin uutta oikopolkua pitkin, joka vei tallilta pellon poikki suoraan lentokentän reitille. Näin saimme mukavasti minimoitua tietä pitkin kuljettavat pätkät, ja säästyihän siinä aikaakin. Vake vaikutti heti pihasta lähtiessä harvinaisen reippaalta. Ei se yleensä kävele näin joutuisasti! Selvää oli, että nyt on poni virtaisalla tuulella. Kuten osasin odottaa, tähän mielentilaan liittyi myös lisääntynyttä valppautta ja tuijottelua. Varsinaisia säpsymisiä Vake ei harrastanut, mutta kyllä se tuijotteli ojanpohjia paljon tavallista tarkemmin. Tällainen päivä siis tällä kertaa.
Kuljimme puskien läpi ja pellon poikki lentokentän tielle, missä otimme ravia. Vakella oli myös ravissa hyvä imu eteenpäin, ja reipas ravi sai sen rentoutumaan. Ravasimme myös Hangaksentien pätkän, ja näin pääsimme sujuvasti kankaalle. Kankaalla suuntasimme keskiväylälle, jota pitkin oli suunnitelmana laukata noin 600 metrin suora. Vake lähti laukkaan pirteästi, eikä sitä tarvinnut ainakaan eteenpäin pyytää. Sujuvasti alkanut laukkapätkämme kuitenkin keskeytyi pian, kun Pave keksi omia kuvioitaan. Pysähdyimme rauhoittamaan tilanteen, vaihdoimme järjestyksen ja laukkasimme vähän rauhallisempaa vauhtia vielä suoran loppuun. Vakella olisi ollut menohaluja, ja se olisi varmasti mielellään laukannut myös pidemmälti ja kovempaa. Tänään oli tyytyminen tähän, sillä säästeltiin virtaa myös kisoja varten.
Laukkojen jälkeen taitoimme vielä matkaa reippaassa ravissa. Tässähän kävikin sitten hassusti, kun Vake-vintiö pääsi yllättämään. Ylimääräinen virta purkautui jonkin asian säikähtämiseen tai "säikähtämiseen", ja Vake hypähti yhtäkkiä pään alas kiskaisten sivuun polulta. Mahdollisesti siinä tuli vähän pukkiakin, ja kovin helposti irtosin satulasta ponin hävitessä sivuoikealle. Laskeuduin pehmeän hallitusti ohjat kädessä niin, että tuskin huomasinkaan koskettaneeni maata, ja olin saman tien jaloillani Vaken seisoessa vieressä. Edellä ravaavat Anne ja Nora eivät luultavasti olisi huomanneet mitään, jos olisin hypännyt äkkiä takaisin kyytiin ja karauttanut perään, mutta oli tietysti parasta pyytää kaverit pysähtymään ja odottamaan. Olipahan hölmö keikahdus, harmiton ja hassu toki, mutta ei sieltä satulasta nyt ihan näin helposti pitäisi irrota.
Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä vesipolun kautta kävellen. Nora ja Hemppa lähtivät vielä ylimääräiselle laukkakierrokselle, joten palasimme Annen kanssa kahdestaan tallille päin, ja tiellä Vake sai ottaa vetohevosen vastuun. Nyt poni käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti. Onhan se kiva, että Vakella on energiaa. Ensi viikolla lienee syytä viedä se kunnon laukkamaastoon, ja täytyy toivoa, että samanlaista energiaa saisi kanavoitua myös kentällä työskentelyyn.
Aloitimme lenkin uutta oikopolkua pitkin, joka vei tallilta pellon poikki suoraan lentokentän reitille. Näin saimme mukavasti minimoitua tietä pitkin kuljettavat pätkät, ja säästyihän siinä aikaakin. Vake vaikutti heti pihasta lähtiessä harvinaisen reippaalta. Ei se yleensä kävele näin joutuisasti! Selvää oli, että nyt on poni virtaisalla tuulella. Kuten osasin odottaa, tähän mielentilaan liittyi myös lisääntynyttä valppautta ja tuijottelua. Varsinaisia säpsymisiä Vake ei harrastanut, mutta kyllä se tuijotteli ojanpohjia paljon tavallista tarkemmin. Tällainen päivä siis tällä kertaa.
Kuljimme puskien läpi ja pellon poikki lentokentän tielle, missä otimme ravia. Vakella oli myös ravissa hyvä imu eteenpäin, ja reipas ravi sai sen rentoutumaan. Ravasimme myös Hangaksentien pätkän, ja näin pääsimme sujuvasti kankaalle. Kankaalla suuntasimme keskiväylälle, jota pitkin oli suunnitelmana laukata noin 600 metrin suora. Vake lähti laukkaan pirteästi, eikä sitä tarvinnut ainakaan eteenpäin pyytää. Sujuvasti alkanut laukkapätkämme kuitenkin keskeytyi pian, kun Pave keksi omia kuvioitaan. Pysähdyimme rauhoittamaan tilanteen, vaihdoimme järjestyksen ja laukkasimme vähän rauhallisempaa vauhtia vielä suoran loppuun. Vakella olisi ollut menohaluja, ja se olisi varmasti mielellään laukannut myös pidemmälti ja kovempaa. Tänään oli tyytyminen tähän, sillä säästeltiin virtaa myös kisoja varten.
Laukkojen jälkeen taitoimme vielä matkaa reippaassa ravissa. Tässähän kävikin sitten hassusti, kun Vake-vintiö pääsi yllättämään. Ylimääräinen virta purkautui jonkin asian säikähtämiseen tai "säikähtämiseen", ja Vake hypähti yhtäkkiä pään alas kiskaisten sivuun polulta. Mahdollisesti siinä tuli vähän pukkiakin, ja kovin helposti irtosin satulasta ponin hävitessä sivuoikealle. Laskeuduin pehmeän hallitusti ohjat kädessä niin, että tuskin huomasinkaan koskettaneeni maata, ja olin saman tien jaloillani Vaken seisoessa vieressä. Edellä ravaavat Anne ja Nora eivät luultavasti olisi huomanneet mitään, jos olisin hypännyt äkkiä takaisin kyytiin ja karauttanut perään, mutta oli tietysti parasta pyytää kaverit pysähtymään ja odottamaan. Olipahan hölmö keikahdus, harmiton ja hassu toki, mutta ei sieltä satulasta nyt ihan näin helposti pitäisi irrota.
Loppumatka sujui rauhallisissa merkeissä vesipolun kautta kävellen. Nora ja Hemppa lähtivät vielä ylimääräiselle laukkakierrokselle, joten palasimme Annen kanssa kahdestaan tallille päin, ja tiellä Vake sai ottaa vetohevosen vastuun. Nyt poni käyttäytyi taas oikein mallikelpoisesti. Onhan se kiva, että Vakella on energiaa. Ensi viikolla lienee syytä viedä se kunnon laukkamaastoon, ja täytyy toivoa, että samanlaista energiaa saisi kanavoitua myös kentällä työskentelyyn.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti