Sunnuntaiaamuna kävimme maastossa Annen ja Noran kanssa. Odotin tätä reissua innolla, sillä pääsin viimein käymään niin sanotulla Reinin lenkillä. Vaikka maastoissa on tullut ahkerasti koluttua, niin vielä oli yksi lenkki johon en ollut päässyt tutustumaan. Tämä reitti kulki lähes kokonaan teitä pitkin, mutta tällaisella lumikelillä pohjat olivat aivan erinomaiset, eikä koko reissun aikana kohdattu yhden yhtä autoa. Sää oli myös aika lailla täydellinen, sillä saimme nauttia auringosta samalla kun ilmassa leijaili kevyesti muutamia lumihiutaleita.
Lähdimme liikkeelle Hangaksentietä pitkin, joten pisimmät laukkasuorat tulivat vastaan jo heti alkumatkasta. Vake vaikutti olevan ihan reippaalla tuulella ja ravaili oma-aloitteisesti muita kiinni kun ei käynnissä askelpituus riittänyt muiden vauhdissa pysymiseen. Laukkasuoralla tunnustelimme hetken aikaa menoa rauhallisemmassa tempossa, ja sitten annettiin mennä. Vakea ei todellakaan tarvinnut pyytää laukkaamaan kavereiden perässä, vaan se mennä viiletti aivan omasta halustaan rapsakkaa vauhtia. Eipä ole näin reippaasti vähään aikaan laukattukaan, huippunopeudet olivat noin neljänkympin luokkaa.
Ensimmäinen junaradan ylitys tuotti tänään pieniä vaikeuksia. Tasoristeyksen kumiseva pohja jännitti Vakea, eikä se ensin suostunut menemään edes kaverin perässä. Lopulta yli päästiin tiiviisti Hiliman häntää seuraten ja tiukasti pohkeilla käskien. Radan jälkeen alkoi se osuus, joka oli minulle uutta reittiä. Täällä olikin kaunista lumen peittämää maalaismaisemaa. Kävelimme ja ravailimme tämän osuuden ja käännyimme syrjäisemmälle Reinintielle. Nyt piti taas ylittää tasoristeys, mutta tässä oli onneksi vähemmän epäilyttävä pohja kävellä ja ylitys onnistui Vakeltakin rennosti. Reinintiellä otimme toisen laukkapätkän, ja kun pohja osoittautui hyväksi niin annettiin vauhdin kasvaa tässäkin ihan reippaaksi. Sitten käännyimme kauniille metsäreitille, joka vei tutuille pelloille ja Kotankankaantien päähän. Loppumatka sujui rauhallista vauhtia maisemia katsellen.
11,5 kilometrin lenkkiin meni aikaa tunti ja 23 minuuttia. Tykkäsin tästä reissusta tosi paljon, sillä uudet maisemat, kaunis kevättalven päivä ja vauhdikas laukkaaminen olivat loistava yhdistelmä.
Lähdimme liikkeelle Hangaksentietä pitkin, joten pisimmät laukkasuorat tulivat vastaan jo heti alkumatkasta. Vake vaikutti olevan ihan reippaalla tuulella ja ravaili oma-aloitteisesti muita kiinni kun ei käynnissä askelpituus riittänyt muiden vauhdissa pysymiseen. Laukkasuoralla tunnustelimme hetken aikaa menoa rauhallisemmassa tempossa, ja sitten annettiin mennä. Vakea ei todellakaan tarvinnut pyytää laukkaamaan kavereiden perässä, vaan se mennä viiletti aivan omasta halustaan rapsakkaa vauhtia. Eipä ole näin reippaasti vähään aikaan laukattukaan, huippunopeudet olivat noin neljänkympin luokkaa.
Ensimmäinen junaradan ylitys tuotti tänään pieniä vaikeuksia. Tasoristeyksen kumiseva pohja jännitti Vakea, eikä se ensin suostunut menemään edes kaverin perässä. Lopulta yli päästiin tiiviisti Hiliman häntää seuraten ja tiukasti pohkeilla käskien. Radan jälkeen alkoi se osuus, joka oli minulle uutta reittiä. Täällä olikin kaunista lumen peittämää maalaismaisemaa. Kävelimme ja ravailimme tämän osuuden ja käännyimme syrjäisemmälle Reinintielle. Nyt piti taas ylittää tasoristeys, mutta tässä oli onneksi vähemmän epäilyttävä pohja kävellä ja ylitys onnistui Vakeltakin rennosti. Reinintiellä otimme toisen laukkapätkän, ja kun pohja osoittautui hyväksi niin annettiin vauhdin kasvaa tässäkin ihan reippaaksi. Sitten käännyimme kauniille metsäreitille, joka vei tutuille pelloille ja Kotankankaantien päähän. Loppumatka sujui rauhallista vauhtia maisemia katsellen.
11,5 kilometrin lenkkiin meni aikaa tunti ja 23 minuuttia. Tykkäsin tästä reissusta tosi paljon, sillä uudet maisemat, kaunis kevättalven päivä ja vauhdikas laukkaaminen olivat loistava yhdistelmä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti