Aamupäivän estetunnin jälkeen ehdin vielä Tallinmäelle maastoilemaan Vakella. Ikävä kyllä vakiintunut maastoseuralaisemme Jetti siirtyi muutama päivä sitten vihreämmille laitumille, mutta Anne lähti kuitenkin kanssamme lenkille suokkitamma Tupulla. Saimme ohjeeksi että kotiinpäin ei kannata laukata jottei Tupu lähde jyräilemään oman mielensä mukaan.
Pilvisessä ja tuulisessa säässä suuntasimme Tupun johdolla tietä pitkin kankaalle. Alkumatka sujui varsin leppoisissa merkeissä. Kun pääsimme kankaalle alkoi yllämme pörrätä sinnikäs helikopteri, joka pari kertaa ylitti meidät aivan päältä. Äänekäs kopteri sai Vaken hieman hermostumaan, ja kun pörrääjän loitottua otimme laukkapätkän lähti Vake aika säpäkästi liikkeelle. Laukkasimme rauhallisessa tempossa, ja Vaken laukassa oli hauskaa kimmoisuutta kuin olisi kumipallon päällä istunut. Laukkapätkän jälkeen Vake oli heti rennompi, ja matka jatkui tuttua reittiä ravaten ja kävellen mutta päinvastaiseen suuntaan kuin miten olemme yleensä lenkin tehneet.
Kotimatkalla ajattelimme ottaa polulla hieman ravia, mutta Tupulla oli muuta mielessä. Kun pääsimme osuudelle jossa on usein laukattu päätti tamma kirmata omin päin laukalle. Jäimme Vaken kanssa katselemaan loittonevaa Tupua, ja Vake olisi tietenkin kokenut turvallisimmaksi laukata paikalta poistuvan kaverin mukaan. Mietin kovasti mitä tehdä, ja päättelin karkulaisen ehkä pysähtyvän nopeammin jos kaveri ei tule perässä. Vake oli onneksi niin kuuliainen, että malttoi jäädä aloilleen vaikka olikin kovasti paineissaan. Tupu pysähtyikin jonkin matkan päässä, ja ravasimme Vaken kanssa sen kiinni. Päätimme jatkaa loppumatkan käynnissä, mutta Tupu otti melkein saman tien uuden rykäisyn laukalle. Taas rauhoittelin Vakea eikä se lähtenyt mukaan. Sitten vaihdoimme Vaken vetohevoseksi, mutta Tupu otti vielä yhden kunnon lähdön Vaken takaa. Tästä Vake jo hermostui toden teolla, mutta pysyi silti hanskassa. Loppumatkan taitoimme käynnissä Vaken johdolla. Metsästä tielle päästyämme ravi olisi varmaan onnistunut ongelmitta, mutta otimme varman päälle ja kävelimme possujunassa koko matkan kotiin. Vake hoiti kyllä vetovastuun tänään erittäin hyvin, ja käveli vetopaikalla reippaasti ja rennosti.
Tästähän tuli vähän jännittävämpi maasto. Vake keräsi kyllä pisteet siitä, että malttoi niin hienosti jäädä paikoilleen kaverin laukatessa tiehensä. Ihanaa, että tällaisessakin tilanteessa se pysyy hanskassa ja kuuntelee ratsastajaa. Tuskin nämä hevoset olisivat pitkälle viitsineet laukata vaikka Vake olisi mukaan tempautunutkin, mutta on se silti aina paljon mukavampaa jos hevosen hallinta ei katoa pieneksikään hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti