Helatorstaina vuorossa oli jokavuotinen kevätmaljakisa esteillä. Ratsunani oli siis tällä kertaa Pera, ja luokkana 70-80 cm arvostelulla AM5. Kisajännitys alkoi jo monta päivää aikaisemmin, sillä estekorkeus oli siellä oman mukavuusalueen ylärajoilla ja luotto tähän hevoseen ei kaikin puolin ihan 100-prosenttinen. Vakuuttelin kuitenkin itselleni että hyvä tästä tulee, sillä tunneilla Pera on nyt hypännyt todella varmasti ja kisatunnelmasta se saa yleensä sopivaa lisäsähinää ja eteenpäinpyrkimystä. Ajattelin myös että perusrata tulisi olemaan suurimmalta osin noin 70 cm tasolla, mikä on omasta näkökulmastani vielä ihan mukava korkeus.
Pera vaikutti koko aamun epäilyttävänkin lunkilta eikä yhtään normaalia epäluuloisemmalta. Verryttelyyn lähdimme hyvissä ajoin yhdessä muiden luokan alkupäässä hyppäävien ratsukoiden kanssa. Verryttely ratsastettiin maneesissa, kun taas kisarata oli ulkokentällä ja niinpä ei siis radalla päästy käymään ennen omaa suoritusta. Olin tänään myöskin Peran ainoa ratsastaja, joten se ei päässyt töllistelemään rataa pienemmissä luokissa. Verryttelyssä Pera vaikutti aika lailla omalta itseltään. Avoimen oven kohdalla piti hieman tuijotella ja jännittää, mutta muuten meno oli samanlaista kuin tunneilla eli eteenpäinpyrkimystä ei ollut ihan tarpeeksi vaan jouduin vähän puskemaan. Aloitettiin verryttelyhypyt pienellä pystyllä, joka ylittyi aika laiskasti ja veltosti. Kun pysty nostettiin 80 senttiin sain ihan tosissani patistella Peraa hereille. Pera kuitenkin hyppäsi luotettavan oloisesti, vaikka ensin joutuikin vähän kiipeämään esteen yli. Kun pystylle oli saatu hyvät hypyt tultiin vielä okseria. Sorruin ensin estettä kohti puskemiseen, jolloin ajauduttiin liian pohjaan, mutta kun lakkasin ajamasta niin kamalasti ja odotin estettä kaikessa rauhassa saatiin hyvät ponnistuspaikat ja hypyt. 80 cm verkkahyppyjen jälkeen jännitys alkoi lieventyä kun vaikutti siltä että Pera kyllä hyppää eikä isompia ongelmia ole. Ajattelin energiaongelmienkin poistuvan radalle päästyämme, sillä yleensä Pera tosiaan kiihtyy kisatunnelmasta sen verran että saa hyvän virtapiikin.
Ennen luokan alkua piti vielä käydä tutustumassa rataan. Nyt jännitys palasi, sillä estekorkeudet olivat odottamaani isompia ja mukana oli niin sarja kuin kapea muurikin. Kaksi ekaa estettä olivat 70 cm:ssä, ja loppurata 80 cm:ssä tai lähellä sitä. Aloin panikoida kun mietin kuinka isoiksi esteet nousisivat uusinnassa. Teiden puolesta rata ei vaikuttanut kuitenkaan pahalta, joten uskoin vielä että kaipa näistä ”isoista” esteistä Peran kanssa selvittäisiin. Satulaan noustuani otin vielä muutaman kierroksen kevyttä ravia sekä laukkaa Peran herättämiseksi, ja hypättin 80 cm pysty kertaalleen onnistuneesti. Sitten olikin aika siirtyä kisaradan tuntumaan odottamaan pian koittavaa omaa vuoroa.
Radan sisälle päästyämme Pera vaikutti kovin jännittyneeltä, mutta pikemminkin jähmettyi ja kuuroutui kuin alkoi säpsyillä. Muuria käytiin nopeasti vilkaisemassa, ja se vaikutti Peran mielestä hieman epäilyttävältä. Sitten tuli lähtömerkki. Ehdin laukata melkein kierroksen ympäri ennen lähtölinjan ylitystä, ja kauhukseni totesin ettei Pera vaikuttanut ollenkaan hyvältä. Huomio oli täysin ulkomaailman ihmettelyssä, eikä pohjeavuilla ollut jännittyneeseen hevoseen oikein mitään vaikutusta. Laukka ei siis sujunut tarpeeksi eteen vaan jäi ”paikalleen” pohkeen taakse. Lähtölinjan lähestyessä olin vähällä kääntää vielä voltille laukan tuntuessa näin huonolta, mutta tajusin ettei enää ehditä ennen linjan ylitystä ja niin ei auttanut muu kuin aloittaa suoritus. Ensimmäinen pysty ylittyi aavistuksenomaisella epäröinnillä ja pohkeella tuupaten. Tästä matka jatkui 19 metrin suoralla linjalla mustavalkoiselle okserille. Olin etukäteen arvioinut tämän välin sopivaksi viidelle askeleelle, mutta kun Pera ei lähtenytkään sujumaan sellaista kisalaukkaa kuin olin odottanut otettiin sittenkin kuusi askelta ja silti eteen ajaen. Tunsin kyllä kuinka Pera jarrutti ja epäröi jo kaukaa, ja niinpä kielto okserille ei tullut täysin puskista. Hämmennyin silti, sillä kaikesta huolimatta stoppi oli aika yllättävä. Vielä pysähdyttyäänkin Pera empi ja arpoi, ja oli hetken aikaa aikeissa hypätä esteen paikaltaan ottaen jo epävarman askeleen estettä päin ja siihen törmäten. Pasmat meni kiellosta tietysti vähän sekaisin, ja yritin nollata tilannetta ratsastamalla uuden lähestymisen oikein pitkällä tiellä. Pera ei edelleenkään reagoinut eteen vaan laukkasi jännittyneen jähmettyneenä ja epävarman oloisena, ja pohkeella ja raipalla lavalle kannustamisesta huolimatta pysähdyttiin okserin eteen toistamiseen. Taas Pera tuli estettä kohti selvästi arpoen hypätäkö vai ei.
Hylkäämisen jälkeen radan olisi saanut hypätä loppuun, mutta Pera oli tuntunut niin hurjan epävarmalta että yksinkertaisesti jänistin enkä lähtenyt edes yrittämään. Pelkäsin että päätyisimme okserin sekaan kun Pera oli vuoroin hyppäämässä ja vuoroin pysähtymässä, ja loppurata sisälsi vielä isompia ja vaikeampia esteitä kuin tämä periaatteessa helppo 70 cm okseri. Niinpä otin pelkästään uusintahypyn ykkösesteelle ja jätin leikin siihen. Eniten tässä jäikin harmittamaan se etten yksinkertaisesti uskaltanut hypätä rataa kieltojen jälkeen. Voi hyvinkin olla että tämä oli oikeasti järkevin ratkaisu ja jatkaminen olisi ollut tyhmänrohkeaa riskinottoa hevosen ollessa näin epävarma ja ratsukon yhteistyön ja kommunikaation ollessa täysin kadoksissa. Silti tunnen itseni luovuttajaksi ja luuseriksi kun emme radalta selvittäneet mitään muuta kuin helpon ykkösesteen, ja tästä tunteesta ylipääseminen ottaa varmasti pitkän aikaa.
Radan jälkeen ensimmäiset ajatukset sisälsivät myös kysymyksen miten voinkin olla näin käsittämättömän huono ratsastaja. Miksi en osaa enkä uskalla? Pera nyt on kuitenkin kokenut hevonen joka on yleensä hypännyt kisoissa ongelmitta hyvin monilla erilaisilla ratsastajilla, eikä se tosiaankaan ole mikään vaikea hevonen niin kuin esimerkiksi Sulo on. Siitä huolimatta minun kanssani Peran matka katkesi jo helpolle kakkosesteelle. Epäröinkö esteelle tullessa itse liikaa enkä ollut oikealla asenteella menossa sen yli? Tuuppasinko estettä kohti liikaa ja Pera veti siitä herneet nenään? Ihan varmaa syytä kielloille en tiedä ja se kyllä jäi vaivaamaan. Toki Pera meni kisaradalla tällä kertaa ihan kummalliseksi, jähmettyi ja kuuroutui ja oli kaikin puolin hyvin epävarman ja epäluuloisen oloinen. Mutta miksi niin kävi? Yleensä Pera kyllä jännittää kisoissa, mutta se kanavoituu sopivaksi esteitä kohti imemiseksi ja laukan energiaksi. Sitä kisaenergiaa olin odottanut, ja Peran reagointi tilanteeseen jähmettymisellä pääsi yllättämään ihan täysin. Siitä huolimatta uskon että riittävän rauhallinen, rohkea ja jämäkkä ratsastaja olisi kyllä saanut Peran viritettyä oikeaan mielentilaan ja menovaihteelle eikä näin olisi päässyt käymään. Mutta koska minä olen minä eli liian epävarma ja osaamaton niin en näköjään pysty hyppäämään kisoissa muilla kuin supervarmalla ja -luotettavalla Eetulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti