sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Epävarmuuden noidankehässä

Viikko aikaa kisoihin, ja sopivasti päästiin Sulon kanssa vielä treenaamaan hyppäämistä kahden hengen tunnille Annen ja Pupen seurassa. Valitettavasti juuri kisojen alla Sulon yleismieliala on taas kääntynyt jostain syystä jännittyneempään ja epävarmempaan suuntaan. Edellisillä tunneilla on otettu yksittäisiä kieltoja, mutta tänään sitten jouduttiin todellisiin ongelmiin.

Jo alkuverkassa huomasin Sulon olevan taas jännittyneen pinkeä. Ravissa Sulo oli jopa hidas, mutta sekin oli sellaista jännittynyttä jumittamista. Laukassa puolestaan edettiin vähän turhan kiireisesti. Tärkeintä olisi tietenkin ollut saada Sulo rentoutumaan ja keskittymään apuihin, mutta en tässä tehtävässsä onnistunut. Jäin liikaa matkustelemaan kuvitellen Sulon rentoutuvan jos jätän sen omiin oloihinsa (ei toimi!), ja toisaalta taas itsekin hieman jännityin hevosen mukana.

Hypyt aloitettiin suoralla pysty-okseri-linjalla, jossa esteiden väliin pyöräytettiin ympyrä. Aloitimme aika varoen niin että Sulo hieman jarrutteli esteen edessä ja etenkin okserilla esiintyi pientä epäröintiä. Kaikesta kuitenkin mentiin yli vaikkakaan ei niin rohkeasti ja sujuvasti kuin olisi ollut toivottavaa. Vaihdettiin suuntaa ja tultiin samaa tehtävää vielä okserilta pystylle. Pystylle saatiin nyt parempia hyppyjä ja tarvittaessa kauempaakin ponnistaen, mutta okserin kanssa jäi sellainen olo että joka kerta piti hieman hidastaa ja miettiä hypätäänkö nyt varmasti. Pohkeet olisivat luonnollisestikin saaneet olla paremmin kiinni, mutta pyrkiessäni välttelemään liiallista tuuppausta estettä kohti jäin pohkeiden suhteen vähän turhankin passiiviseksi.

Verryttelyhyppyjen jälkeen tultiin ratatehtävää kaikkiaan kolme kierrosta. Sulon kanssa hyppäsimme rataa suunnitellussa kisakorkeudessa eli noin 70 cm:ssä. Lähdin matkaan muistutellen itseäni maltillisen ja hätäilemättömän ratsastuksen tärkeydestä. Tästä huolimatta aloin pohkeella ja istunnalla puskea jarruttelevaa Suloa radan aloittavalle okserille, ja kieltohan siitä sitten tuli. Päivän ensimmäinen kielto nosti molempien epävarmuuden heti kymmenen pykälää ylös, ja kun vielä toisellakin yrityksellä tuli okserille stoppi alkoi pieni epätoivokin hiipiä mieleen. Vähän tomerammin komentaen okserista päästiin kolmannella yrityksellä yli. Niin minulla kuin Sulollakin oli kuitenkin nyt liiaksi paniikki päällä, ja seuraava kielto tuli heti radan kolmantena esteenä olevan sarjan b-osalle. Niin kovasti oli liikeessä jarrua ettei Sulo uskaltanut venyttää sarjaa yhdellä askeleella, vaan toisella yrityksellä mentiin yhden askeleen väli kahdella minilaukalla. Matka jatkui aina viitosesteelle asti, mutta tämä olikin sitten hurjan pelottava aaltolankku johon piti taas tökätä siitäkin huolimatta että ponnistuspaikka olisi ollut hyvä. Tässä vaiheessa taisin jo niin kovasti odottaa kieltoa etten enää ollut tosissani menossa ja rohkaisemassa Suloa pohkeella erikoisesteen yli. Tämän jälkeen Sulo alkoikin stoppailla jo reilusti ennen estettä niin aaltolankulle kuin sitä seuraaville pystylle (kaksi kertaa), okserille (kerran) ja sarjalle (kaksi kertaa). Homma meni siis ihan lekkeriksi kun hevonen ei muka päässyt enää yksinkertaisimmastakaan pikkuesteestä yli. Iso tekijä tässä tietysti oli se että itseltäni loppui usko kesken ja aloin vain minimoida vahinkoja eli lähestymisissä ennakoida kieltoja ja varmistella kyydissäpysymistä. Niinpä en sitten tarpeeksi topakasti käskenyt Suloa menemään, vaan ratsastin täysin luovutusmielialalla. Tämä rata oli minun ja Sulon yhteisellä taipaleella ehdoton low-point tähän asti: kymmenen kieltoa kymmenen esteen pikkuradalla.

Toinen ratakierros tultiin ihan samalla korkeudella, ja lähtikin käyntiin lupaavammin. Ensimmäisen okseri-pysty-linjan sain ratsatettua ihan napakasti ilman stoppeja. Sarjalla Sulo ei uskaltanut vieläkään venyä vaan jäi välissä jarruttelemaan, mutta loikkasi b-osan kuitenkin omituisella tasajalka-kenguruhypyllä. Huh huh. Otin varmuuden vuoksi ylimääräisen ympyrän, jonka jälkeen okseri ylittyi nätisti. Aaltolankulle tuli pieni epäröinti mutta yli mentiin. Tämän jälkeen en sitten ollutkaan enää riittävän topakkana, vaan kuvittelin Sulon hyppäävän nyt itsekseen. Eipä hypännyt, vaan suoralla linjalla tuli kielto okserille kun unohduin välissä matkustelijaksi. Uusittiin koko linja, ja nyt tökättiin jo heti pystylle. Tämä kielto oli taas ihan omaa nössöilyä, ja ope totesikin ettei Sulo ota minua nyt oikein tosissaan. Vielä otettiin yksi kielto okserille ennen kuin päästiin koko linja läpi, ja tämän jälkeen hypättiin sarja kielloitta mutta edelleen kahteen askeleeseen jarrutellen. Kolmen kiellon rata oli toki parannusta edelliseen verrattuna, mutta kovin jännittynyttä, pinkeää ja epävarmaa oli meno edelleen. Luottamus ja rentous oli täysin kadoksissa.

Kolmas ratakierros aloitettiin kiellolla ensimmäiselle okserille, mutta tämän jälkeen ei kieltoja radalla enää tullut. Tyytyväinen ei voinut olla oikein tähänkään, sillä epävarmuus näkyi ja tuntui edelleen vaikka nyt sainkin patisteltua Sulon esteiden yli. Sarja tultiin molemmilla kerroilla edelleen kahdella pikkuaskeleella, joten otettiin lopuksi sakkokierros tähän. Vihdoin Sulo venytti välin yhdellä askeleella, vaikka hyppyyn b-osalle jouduttiinkin lähtemään vähän kaukaa eikä suoritus ollut sieltä sujuvimmasta päästä.



Että tällaista tällä kertaa. Kuten ope totesi, tartutimme Sulon kanssa toinen toisiimme epävarmuutta, ja siitä noidankehästä ei sitten oikein irti päästykään. Riittävän monen kiellon jälkeen en enää uskonut itseeni enkä hevoseen, ja niin alkoi tulla täysin turhanpäiväisiäkin stoppeja kun en enää ollut tosissani menossa esteiden yli. Pitäisi löytää sopiva tasapaino jossa olen päättäväisesti hyppäämässä, mutta en kuitenkaan sukeltele hevosen edelle tai tuuppaa sitä istunnalla. Nyt kun pyrin välttelemään jälkimmäistä en sitten ratsastanutkaan tarpeeksi tomerasti estettä kohti. Kun taas yritin välttää ylimääräistä sähläämistä ja säätämistä tulin monessa tilanteessa jättäneeksi Sulon liikaa yksin, ja kun sillä taas on tällainen epävarmempi jakso meneillään ei virheitä saanut anteeksi vaan omista mokista lähti lumipalloefekti liikkeelle. Ehkä kuitenkin loppua kohti sain itseäni vähän niskasta kiinni ja aloin kertoa Sulolle selkeämmin että nyt mennään eikä meinata, vaikka suuri epävarmuus toki kalvoikin mieltä koko ajan. Olisin saanut ehkä vähän enemmän komentaa Suloa, sillä lopulta se alkoi kiellellä jo ihan huvikseen.

Tästä ei suunta ole kuin toivottavasti ylöspäin. Harmittaahan se ja kovasti kun paremmin sujuneen jakson jälkeen ottettiin näin reilusti takapakkia ja palattiin lähtöruutuun. Seuraava estetunti on heti tiistaina, ja silloin pitää tosissaan yrittää paikkailla tämän kerran virheitä eikä antaa omalle epävarmuudelle liikaa sijaa. Tällainen katastrofitunti viikko ennen kisoja pakottaa tietenkin myös harkitsemaan kisasuunnitelmia uusiksi. Katsotaan nyt miten tiistain tunnilla menee, ja sen jälkeen voin päättää jätänkö kisat kokonaan välistä vai hyppäisinkö suunnitellun 70 cm luokan sijaan vain 50 cm luokan. Eipä tässä taida oikoteitä onneen olla, vaan ihan pienillä esteillä on harjoiteltava vielä paljon lisää perusasioiden parissa. Pieni lohtu tässä on se, että ehkä Sulo todella opettaa minut ratsastamaan kun ei se näköjään ilmaiseksi mitään anna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti