lauantai 1. helmikuuta 2014

Mukava tutustumistunti Rocking Horsessa

Lauantain hevostelut jatkuivat vielä iltapäivästä tutustumiskäynnillä Kempeleessä sijaitsevalle Rocking Horse -tallille, missä ratsastimme Noran kanssa kahden hengen koulutunnin. Tallin kolmesta opetushevosesta olimme jo nettisivujen perusteella bonganneet mieluisat ja ratsutoiveemme menivätkin läpi. Minun ratsuni oli näin ollen 15-vuotias kimo new forest -ruuna Misty Man. Misty Manin lempinimi vaikutti olevan lähinnä "Poni", ja koon puolesta tämä poni oli minulle juuri passeli eli noin 145-senttinen. Ope kertoi ennen tuntia että ponilla oli viime aikoina ollut vähän turhankin paljon virtaa, mutta mitään tällaista en oikeastaan havainnut vaan Misty oli juuri sopivassa määrin reipas. Ratsastimme ulkokentällä, joka oli pienehkö mutta kahdelle ratsukolle ihan sopiva ja pohjaltaan tällä kelillä oikein hyvässä talviratsastuskunnossa. Tällaiselle maneesiratsastajalle ulkona lumipohjalla ratsastaminen olikin piristävää vaihtelua, ja kun tuntimme aikana oli vielä valoisaakin ja pakkasta suhteellisen miellyttävät yhdeksän astetta niin ulkoilu oli oikein mukavaa.

Aivan aluksi Misty hieman tuijotteli kaukaisuuteen kentän ulkopuolelle, mutta kun huomion ohjasi takaisin ratsastajaan niin ulkomaailman ihmeet unohtuivat. Työskentelimme aluksi hyvän tovin käynnissä pääty-ympyrällä, missä haettiin rentoutta ja myötäystä niskasta myötä- ja vasta-asetuksilla. Mistyllä oli ensin taipumusta mennä kaula mutkalla, mutta kun hahmotin miten sain asettaessa pidettyä kaulan ulko-ohjalla suorana alkoi idea kahdella ohjalla liikkumisesta löytyä. Vasta-asetus auttoi suoristumista vielä lisää. Misty lähti pyöristymään helposti, mutta sillä oli tapana nyökkäillä nopeasti kuolaimen alle niin että aina hetkellisesti tuntuma katosi kokonaan. Asetuksiin lisättiin vielä loivaa takaosan väistätystä ympyrältä ulospäin. Aluksi pyysin väistöä turhankin jyrkästi, mutta ope ohjeisti ratsastamaan poikituksen loivempana sekä huolehtimaan väistön aikana paremmasta etenemisestä ulkopohkeen avulla sen sijaan että jäin huomaamatta jarruttamaan liikettä kädellä ja istunnalla.

Jatkettiin ympyrällä vielä ravissa, ensin keventäen ja asetuksia ratsastaen ja sitten harjoitusravissa jatkaen loivia väistätyksiä. Ravissa meno oli oikeastaan käyntiä helpompaa, sillä Misty pysyi tuntumalla paljon tasaisempana eikä juurikaan nyökkinyt edestä tyhjäksi. Ravi oli tasaista ja miellyttävää istua, ja meno vaikutti melko harmoniselta Mistyn liikkuessa matalahkossa muodossa pyöreänä samalla kun itse pääsin rentouttamaan apuja ja istumaan kaikessa rauhassa. Ope korjaili istunnasta tavanomaisia virheitäni eli pienestä etukumarasta parempaan ryhtiin istuinluiden päälle, sekä muistutteli pitämään kantapäät alhaalla (tai pikemminkin jalkapohjan suorana eli ei kantapäätä ylös) ja jalat pitkinä kylkiä vasten. Huomauttamista tuli myös käsien asennosta, sillä nyrkit lähtivät kääntymään ranteesta vähän sisäänpäin.

Ravissa mentiin seuraavaksi kuviota johon kuului voltti kulmaan ja tämän jälkeen kääntyminen pituushalkaisijalle josta muutamia metrejä pohkeenväistöä uraa kohti. Edelleen Misty liikkui ihan mukavasti kuulolla, mutta väistöissä en saanut sitä pysymään oikein rentona vaan pyöreys katosi. Ulkoapujen kanssa sai olla tarkkana, sillä volteilla oikealle tuli muuten liirailua ulospäin. Myös väistö vasemmalle tuli ensin lapa edellä ja takaosa jäljessä kunnes aloin kunnolla kontrolloida vasenta puolta ulko-ohjan pidätteillä sekä ulkopohkeella.

Laukkaa työstettiin ensin pääty-ympyrällä molempiin suuntiin. Misty teki oikein napakat nostot niin käynnistä kuin ravistakin, ja liikkui laukassa tasaisella tuntumalla pyöreänä. Laukassa istunta ei aivan pitänyt, ja ope kehotti istumaan satulassa tiivimmin sen sijaan että heilahtelin laukan mukana irti joka askeleella. Pohkeetkin heiluivat laukassa enemmän kuin ravissa ja kantapäitä oli vaikea pitää alhaalla. Laukkaa pääsi kuitenkin aika mukavasti ratsastamaan puolipidätteillä kasaten ja pohkeella aktivoiden, ja opelta tuli kehuja hyvin rullaavasta laukasta.

Tuntiaika oli jo mennyt hyvinkin umpeen, mutta jatkoimme vielä siirtymistehtävällä jossa ratsastimme lävistäjiä kahdeksikkona vaihtaen aina lävistäjän puolivälissä laukkaa käynnin kautta. Nostot Misty teki edelleen oikein näppärästi, mutta käyntiinsiirtymisissä oli enemmän hiottavaa. Välillä laukka tippui pois jo vähän ennenaikaisesti jolloin mukaan tuli paljon raviaskeleita, ja välillä taas Misty meinasi jopa pysähtyä siirtymisessä sen sijaan että olisi jatkanut eteen reippaassa käynnissä. Keskeinen ongelma oli oman keskivartalon puuttellinen pito, mistä johtuen en saanut useinkaan istuttua siirtymissä riittävän tiiviisti vaan keikahdin eteenpäin ja irti satulasta. Saatiin kuitenkin myös muutamia ihan nättejä siirtymisiä joissa onnistuin vähentämään eteenpäin keikahtamistani. Misty teki hommia varsin täsmällisesti ja kuuliaisesti, joten siirtymiset kyllä onnistuivat kun vain sain oman kroppani järjestykseen.

Loppuverryttelyksi ravattiin hetki eteen-alas venyttäen, ja tässä vaiheessa olimmekin olleet ratsailla jo lähes puolitoista tuntia. Saatiin siis ratsastaa enemmän kuin koko rahan edestä, mikä oli tietenkin pelkkää plussaa. Ope antoi positiivista loppupalautetta ja kehui ponin liikkuneen oikein nätisti. Itse puolestani kiittelin sitä kuinka kiva ratsu Misty oli. Yhteistyö oli tämän ponin kanssa varsin helppoa ja se teki kaiken mitä pyydettiin. Oikein mielelläni menisin Mistyllä toistekin, ja muutoinkin Rocking Horsen tunnilla kelpaisi kyllä käydä uudestaan. Puitteet olivat täällä kunnossa ja asiakaspalvelu hyvää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti