Turvallinen olo 80 cm radalla

Torstai-iltana ei ihan oikeasti olisi ollut aikaa heppailuille, mutta kun Nora ja Anne olivat menossa ABC:lle estetunnille niin olihan minun aivan pakko päästä mukaan. Päästiin hyppäämään mukavasti neljän ratsukon ryhmässä. Hevosvaihtoehdot minulle ja Noralle olivat koulutunti-ihastukseni Sulo sekä uusin tulokas Aapo. Kun kerran Aapo oli näistä kahdesta helpompi ja varmempi Sulon ollessa esteillä enemmän tuulella käyvä ja nipo lähestymisten suhteen, totesin että Aapo kuulostaisi minulle sopivammalta. Nora otti Sulo-haasteen vastaan joten Aapo tuli sitten minulle. Aapo on 166-senttinen voikko ruuna joka on kisannut 110 cm tasolla, joten hypätä se osaa. Isoltahan tuo vaikutti meikätytön näkövinkkelistä, huomattavasti korkeammalta kuin esimerkiksi Pera. Open ennakkoevästykset olivat että Aapoa kannattaa ratsastaa lyhyeen laukkaan eikä pidä päästää painaltamaan pitkällä askeleella ilman kontrollia.

Kun kiipesin Aapon satulaan tuntui alkuun kuin olisin ollut valtamerilaivan kyydissä. Aapolla oli piiitkä kaula ja leveähkö runko, ja pohkeeni jäivät estejalustimilla aivan onnettoman ylös. Alkuverkassa Aapo ei ollut ainakaan liian reipas, pikemminkin sitä sai puskea ravissa eteenpäin. Laukka eteni vähän paremmin. Vasemmalle oli hankala saada asetusta ja taivutusta läpi, ja Aapo yritti kulkea suorilla urilla ulos oikealle asettuneena. Laukannostot piti valmistella hyvin, puolihuolimaton nostoyritys johti vain kiitoraviin mutta heti kun hommaan laittoi vähän ajatusta niin johan nousi nätisti. Aapo ei siis selvästikään ollut mikään ajatustenlukija ja sainpa taas hyvän muistutuksen siitä että siirtymät pitää myös valmistella.

Verkkahyppyinä tultiin pitkän sivun suuntaisesti kapeahkoa pystyestettä. Este ylittyi ongelmitta, ja oikeastaan Aapo tuntui pikemminkin vain laukkaavan sen yli kuin hyppäävän. Ope kehotti myötäämään paremmin niin etten esteen jälkeen suoristaudu liian aikaisin. Taisipa olla vähän myös kyse siitä että olen tottunut hyppäämään paljon lyhytkaulaisemmilla otuksilla, joten ihan alkuun en älynnyt myödätä Aapolle tarpeeksi pitkästi. Pian kuitenkin sain juonesta kiinni ja aloin myödätä hypyissä kunnolla. Pikkuhiljaa Aapon moottori tuntui käynnistyvän, ja laukkaan tuli vähän lisää imua kohti estettä. Ponnistuspaikka-asioiden suhteen Aapon kanssa oli tosi huoletonta, se osasi katsoa paikat hyvin itse niin että jos oltiin jäämässä vähän kauaksi venytti se viimeistä askelta sopivasti sen sijaan että olisi ponkaissut liian kaukaa tai ottanut miniaskeleen. Ope ohjeisti ajattelemaan Aapon kanssa ponnistuspaikan aika lähelle estettä ja tuomaan hevosen estettä kohti lyhyessä laukassa. Kertaalleen tultiin ihan juureen ja silloin kolautettiin puomi alas. Esteen jälkeen vyöryttiin välillä vähän turhan pitkänä ja matalana, ja Aapo sai kiskottua minua irti satulasta etukenoon niin etten päässyt kunnolla istumaan alas ja ottamaan laukkaa kiinni. Ei siis tädillä oikein vatsalihakset riittäneet. Ope huutelikin että älä jää leijailemaan esteen jälkeen kevyeeseen istuntaan vaan istu napakasti alas ja ota hevonen kiinni. Ei Aapo varsinaisesti kiihdytellyt tai ollut lähdössä käsistä, kunhan vaan tykkäsi hieman vyöryä ja olihan se melko vahva edestä eli pidätteet menivät aika hitaasti perille.

Verkkaestettä hypeltiin ehkä neljä-viisi kertaa kumpaankin suuntaan, ja sitten jatkettiin kolmen esteen tehtävällä jossa ensimmäisenä yhden askeleen sarja, sarjalla laukanvaihto vasemmasta oikeaan ja kaarre oikeassa laukassa okserille. Esteet olivat vielä pieniä, mutta ongelmamme tehtävässä olivat väärät laukat. Sarjalta ei tullut vaihtoa kun en muistanut johtaa, ja okserilla laukka vaihtui omia aikojaan vääräksi. Taisin olla kääntämässä omaa vartaloani vinoon vasemmalle ja Aapo sitten seurasi tätä. Olin tosin jo verkassa huomannut että Aapo laskeutui mieluummin vasempaan kuin oikeaan laukkaan, ja oletettavasti tämä oli ainakin jossain määrin oman vinouteni aiheuttamaa.

Rataharjoituksena tultiin kahteen kertaan sama kuuden esteen rata, ensin noin 60-70 cm korkeudessa ja lopuksi 80 cm:ssä. Ensimmäinen ratakierroksemme oli ihan mukiinmenevä. Laukat vaihtuivat sarjalla molempiin suuntiin kun muistin jo vähän johtaakin. Okserilla (3) sekä pystyllä numero 4 tultiin vähän pohjaan, mutta alas tultiin toivotuissa laukoissa. Neloselta Aapo tiesi itse ennakoida tiukan kaarteen vasemmalle, hyvä ettei päässyt yllättämään kuskia kurvaamalla nopeasti heti esteen jälkeen. Ihan perussiisti rata, itsestäni tuntui että mentiin liian hitaasti mutta open mukaan meillä oli ihan sopiva laukka.

Toiselle ratakierrokselle esteet sitten nousivat sinne maagiseen kasikymppiin, mutta Aapon kyydissä nekin tuntuivat vielä pieniltä. Tämäkin rata oli varsin tasaista ja toimivaa menoa. Edettiin aika rauhallisessa tempossa Aapon isoa (mutta ei liian isoa) laukkaa ja ponnistuspaikat ehdin nähdä hyvissä ajoin, tosin kyllähän Aapo rautaisena ammattilaisena ne itsekin osasi sihdata. Ei vääriä laukkoja missään kohtaa, ja olin hypyissä hyvin mukana. Okserille myötäsin liiankin kanssa, ope naureskeli että hyppäsin 150 cm okserin mutta parempi liika myötäys kuin liian vähän. Radan aikana ope muistutteli taas istumaan alas satulaan esteiden välillä ja laittamaan vatsalihakset töihin. Pieni tahtirikko sattui kaarteessa neloselta vitoselle, kun Aapo ilmeisesti kuvitteli tehtävän jo loppuneen tai vaihtoehtoisesti otin itse liian reilun pidätteen laukkaa lyhentääkseni, ja tipahdettiin raville. Ei muuta kuin heppa takaisin laukkaan (myönnetään, ajamalla) ja kohti sarjaa niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Kokonaisuudessaan tosi leppoisan ja helpon oloista menoa, laukattiin kaikessa rauhassa ja tasapainossa esteeltä toiselle ja hypättiin sujuvasti yli. 80 cm korkeus ei tosiaankaan tuntunut isolta tämän hevosen kanssa

Tunnin jälkeen olin ihan fiiliksissä, luonnollisestikin 80 cm radan hyppääminen oli hienoa ja kyllä oli ihana hypätä tällaisella estetykillä jonka kanssa kaikki oli niin helppoa ja huoletonta. Estettä lähestyessä pystyi luottamaan 150-prosenttisesti että hevonen hyppää ja hakeutuu vielä sopivaan hyppypaikkaankin, joten kuski saattoi keskittyä vain nauttimaan kyydistä. Uskoisin että on myös opettavaista mennä vaihtelun vuoksi tällaisella ihan oikealla estehevosella. Varmasti tällaiset onnistuneet rataharjoitukset ”isoilla” esteillä ainakin kasvattavat itseluottamusta, ja juuri sitähän minä esteillä tarvitsen lisää.